Historiikki
Seuran historia on huomattavasti pidempi, mitä seuran perustamisvuosi 2006 antaa ymmärtää.
Seuramme vetäjät ovat tutustuneet hakuun jo 1990-luvun alusta, alkuun Espoon Koirakerhossa, sittemmin 2000-luvulla pk-hakuporukan jatkaessa itsenäistä toimintaa Hakumoottorina. Koska sitten koirat edistyivät ja alkoi tulla ajatuksia kisaamisesta, päädyimme perustamaan seuran, jonka nimeksi muotoutui karmean huutoäänestyksen jälkeen Team Working Dogs ry. Seuramme on melko pieni, mutta pippurinen ja perustajajäsenistö pitää edelleen yhteyttä toisiinsa osa on edelleen mukana.
Olemme matkan varrella keskittyneet hakuun metsälajeista, mutta olemme järjestäneet myös jälkikursseja, kokeilleet viestiä, canicrossia ym.
Seuran perinteisiin kuuluu voimakas talkoohenki ja kun päätämme tehdä jotain, se tehdään täysillä ja yhteisvoimin.
Vuosien varrella hausta on tullut päälajimme, vaikkakin tarvittaessa intoa ja mahdollisuuksia irtoaa myös muihin lajeihin.